uutiset
Pikahaastattelussa Marko Tarkkala |
| Posted by Administrator (markotarkk) on Nov 25 2009 |
Kauden 2009 päättyessä tenttaamme Marko Tarkkalalta kymmenen tiukkaa
kysymystä kuluneesta kaudesta ja miehen tulevaisuuden näkymistä.
Kausi 2009 oli kieltämättä hienoinen pettymys koko BMW tiimille, yksi
kohukuskeista, David Knight jätti leikin kesken ennen aikojaan ja
ainoastaan Juha Salminen pystyi ajamaan podiumille ja MM-hopealle hänenkin ollessa
kuitenkin vielä kaukana maailmanmestaruuden voittaneesta Johnny Aubertista.
Marko Tarkkalalle kausi oli hyvin erilainen kuin edelliset: podiumilla
ei miestä nähty. Kauden paras sijoitus oli Kreikasta saalistettu neljäs
sija ja kokonaissijoitus MM-sarjassa vasta seitsemäs.
1.)Minkälainen maku kuluneesta kaudesta 2009 jäi päällimmäiseksi
mieleesi? M: Kulunut kausi oli kieltämättä haastava, kauden alkaessa olimme todella kaukana kärjestä, se oli yllätys minulle henkilökohtaisesti sekä koko tiimille. Ensimmäiset kilpailut olivat henkisesti todella rankkoja, tuntui etten osaa ajaa enää ollenkaan.
2.)Tiivistä kulunut kausi kolmeen sanaan. M: Haastava, kasvattava ja yllätyksellinen.
3.)Oletko katunut missään vaiheessa pyörämerkin vaihdosta KTM:ltä BMW:
lle? M: En ole katunut, totta kai KTM:llä on kilpailukykyinen pyörä ja hyvä tiimi kaikin puolin, koen silti että vuosi BMW:llä mukana intensiivisessä kehitystyössä on ollut kokemus jota harvalle suodaan. Myös tiimihenkemme on loistava.
4.)Pitävätkö huhut luokkavaihdoksesta paikkaansa, ajatko ensi
kaudella E2-luokassa? M:Uskoakseni eivät, näillä näkymin jatkan isossa E3 luokassa Juhan ajaessa kakkosessa. Luokalla ei sinänsä ole väliä, aina on ajettava täysin jos haluaa voittaa, ajoi sitten missä tahansa luokassa!
5.)Entä pitävätkö huhut enduron vaihtamisesta ralliin paikkaansa? M: naurua… Eivät pidä. Se on toki totta että olen hankkinut Bemarin M3 ralliauton harrastukseksi, enduro pysyy päälajina.
6.)Et siis aio tehdä kimiräikkösiä? M:En aio…
7.)Millä mielin lähdet ensi kauteen? M:Hyvillä mielin, pieni tauko ajamisesta on tehnyt hyvää ja odotan taas kovasti tositoimia. Nälkää kyllä riittää!
8.)Pidätkö yhtään lomaa vai alkaako valmistautuminen seuraavaan
kauteen heti? M:Olen pitänyt SIX:in jälkeen hieman taukoa ajamisesta, keskittynyt enemmän kuntopuoleen ja totta kai hieman myös lomailuun, välillä täytyy ladata akkujakin.
9.)Mitä kuuluu enduroammattilaisen peruskuntokauteen? M:Monipuolisesti erilaisia lajeja, itse käyn kuntosalilla ja mm. spinningissä, pelaan lätkää ja Etelä-Suomen säiden salliessa hiihdän. Myös squash on tehokas laji. Yritän myös patistella itseäni venyttelemään useammin.
10.)Viestisi nuorille endurokuljettajille jotka haluavat joku päivä
ammattilaisiksi? M: Ammattilaiseksi pääsy on monen tekijän summa, ainakin lahjakkuutta ja ahkeruutta sekä omistautuneisuutta tarvitaan, eikä suhteistakaan haittaa ole. Suhteilla tarkoitan lähinnä rohkeutta avata suunsa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Itse olen aikanaan ammentanut oppia mm. Kari Tiaiselta. Vanhemmilta ja kokeneemmilta ”kehäketuilta” kannattaa kysellä neuvoja esimerkiksi ajolinjoihin.
Last changed: Nov 25 2009 at 20:14
Back