uutiset
Marko Tarkkala Karjalan kunkun kolmas |
| Posted by Administrator (markotarkk) on May 31 2010 |
Karjalan kankailla SM-enduron toinen kilpailupäivä on saatu päätökseen. Yleiskilpailun aloitti nopeimmin lauantain voittaja Nummelan Moottorikerhon Roni Nikander. Kolmannella maastokokeella kärikipaikan otti Tuusulan Moottorikerhon Samuli Aro. Hän kasvatti johtoaan päivän mittaan tasaisesti ja ajoi voittoon reilun kahdenkymmenen sekunnin turvin.
Sipoon Moottorikerhon Valtteri Salonen löysi vauhdin kolmannella maastokokeella ja uudisti eilisen kakkospaikkansa.
Myös kolmas sija meni lauantain malliin, sen otti Riihimäen Moottorikerho Kahvakoplan Marko Tarkkala. Tarkkala kärsi kisan loppuvaiheilla kaatumisista ja oli pitkään neljäntenä. Ajorytmi löytyi kahdelle viimeiselle pätkälle ja Tarkkala tiputti lopulta tuloksissa Nikanderin neljänneksi.
Sunnuntain kilpailuun Kiteen Tolosenmäen moottoriurheilukeskuksesta starttasi 122 kilpailijaa. A-, B- ja V40- luokat kiersivät kolme maastokoetta käsittävän 72 kilometrin lenkin kolme kertaa, C- ja V50- luokat kaksi kertaa. Toinen kilpailupäivä oli raskas kuljettajille ja näkyi varsinkin harrasteluokissa kasvaneina keskeyttämisinä. Rata pysyi sadekuurojen takia kosteana koko päivän ja varsinkin maastokoe kolmosena toiminut Taskisen montussa ajettu maastokoe oli erityisen liukas. Maastokokeet yksi ja kaksi ajettiin Tolosenmäen hiekkapohjaisessa maastossa, mitkä kestivät yöllisen rakkasateenkin hyvin. Toisen päivän raskaudesta huolimatta kuljettajat olivat järjestään tyytyväisiä kilpailun reitteihin.
Lauantai-iltana ajettiin ylimääräinen SM-sarjaan liittymätön Karjalan kunkku Fixus pudotuskilpailu. Extreme-tyyppisessä pariajokisassa lähtö tapahtui pareittain ja voittaja pääsi jatkoon. Finaalissa voiton vei Oskari Kantonen, hänen parinaan ajoi Valtteri Salonen. Kolmanneksi tykitti Riku Riiheläinen voitollaan Jari Pulkkisesta. Koko kilpailun kaavio löytyy ositteesta http://fin-enduro.com/tulokset/kiteemc10pk/tulos.html
Täydelliset tulokset maastokoeaikoineen löytyvät osoitteesta
http://www.fin-enduro.com/tulokset/kiteemc10su/
Karjalan kankailla Lähivakuutus SM-enduro 5/7 30.5.
Sijoitus Nimi Kerho Pyörämerkki Kokonaisaika
Yleiskilpailu:
1 Aro Samuli TuMK KTM 1:07:43,66
2 Salonen Valtteri SiMK Husaberg 1:08:04,23
3 Tarkkala Marko RiMPKK Husqvarna 1:08:26,42
4 Nikander Roni NMK Husqvarna 1:08:37,88
5 Kantonen Oskari ME-Racing KTM 1:09:23,32
6 Pohjamo Petri HlMK KTM 1:09:57,31
7 Silvan Petteri J-SMK Suzuki 1:10:44,23
8 Ahonen Tuomas PadMU Kawasaki 1:10:48,49
9 Pulkkinen Jari HlMK Honda 1:11:37,68
10 Riiheläinen Riku P-BMK TM 1:12:46,74
SM-tilanne 5/7 osakilpailun jälkeen
1 Kantonen Oskari 94
2. Silvan Petteri 58
3. Timonen Heikki 50
4. Aro Samuli 47
5. Salonen Valtteri 45
6. Tarkkala Marko 36
7. Laaksonen Jani 35
8. Kalatie Niko 29
9. Puotsaari Juha 27
10. Eriksson Toni 23
SM-pisteet luokittain osoitteessa http://www.fin-enduro.com/tilanne.php
Luokka: A125
1 Riiheläinen Riku P-BMK TM 1:12:46,74
2 Nikander Riku NMK KTM 1:12:49,77
3 Salonen Lauri KaMoKe KTM 1:13:12,86
4 Rissanen Henri RiMPKK KTM 1:13:56,97
5 Nurminen Pentti SsMK Yamaha 1:14:05,18
6 Kaseva Mika RiMPKK KTM 1:14:50,78
7 Estola Kai RiMPKK KTM 1:15:10,25
8 Mellin Miko MäntsMK KTM 1:16:23,93
9 Miettinen Mikael TuMK Suzuki 1:17:06,70
10 Michelsson Markus TMK KTM 1:17:14,05
Luokka: A2504t
1 Nikander Roni NMK Husqvarna 1:08:37,88
2 Pohjamo Petri HlMK KTM 1:09:57,31
3 Ahonen Tuomas PadMU Kawasaki 1:10:48,49
4 Pulkkinen Jari HlMK Honda 1:11:37,68
5 Turma Olli J-SMK KTM 1:13:30,66
6 Karma Mika HlMK Husqvarna 1:15:06,24
7 Hurri Kimmo VMK KTM 1:15:24,20
8 Koli Petri MENS Kawasaki 1:16:03,18
9 Lehtonen Antti KMK Yamaha 1:17:11,14
10 Enjala Santeri KeMS Honda 1:20:02,70
Luokka A avoin
1 Aro Samuli TuMK KTM 1:07:43,66
2 Salonen Valtteri SiMK Husaberg 1:08:04,23
3 Tarkkala Marko RiMPKK Husqvarna 1:08:26,42
4 Kantonen Oskari ME-Racing KTM 1:09:23,32
5 Silvan Petteri J-SMK Suzuki 1:10:44,23
6 Eriksson Toni HMK KTM 1:13:11,17
7 Laaksonen Jani TuMK KTM 1:13:13,35
8 Holm Leif MäntsMK KTM 1:13:42,45
9 Haljala Ville J-SMK KTM 1:16:20,19
10 Tyllinen Jarno RCK KTM 1:16:28,30
Luokka B125
1 Honkanen Paavo J-SMK Husqvarna 1:14:36,71 NP
2 Korkia-aho Atte E-PMMK KTM 1:20:32,94 NP
3 Ylikarjula Samu TuMK KTM 1:20:59,11
4 Rantahakala Erik SyMK KTM 1:21:56,15
5 Pahkamäki Jukka-Pekka MENS KTM 1:23:58,17
6 Karvonen Tero P-KMK Honda 1:23:59,68
7 Hautala Petri E-PMMK KTM 1:24:05,25
8 Määttä Jyrki P-KMK Suzuki 1:27:24,29
9 Salonen Joonas SyMK Husqvarna 1:27:43,01
Teikari Kim TuMK Yamaha Kesk
Luokka B2504t
1 Heimonen Joonas VMK KTM 1:12:21,28 NP
2 Hirvimäki Kari EST Yamaha 1:20:27,75 NP
3 Lindström Mikko SaMK Suzuki 1:25:21,44
4 Huuskonen Jani K-SMK Honda 1:25:40,24
5 Ahokas Jouni NMK Kawasaki 1:26:44,57
6 Ronkainen Markku EMK KTM 1:27:19,55
7 Savijärvi Topi J-SMK KTM 1:31:39,48
8 Oikari Matti K-SMK Husqvarna 1:31:49,64
9 Koivula Janne KaMoKe KTM 1:34:13,91
Salonen Timo EST KTM Kesk
Luokka B-avoin
1 Alanen Jari KaMoKe Honda 1:19:01,79 NP->A
2 Martiskainen Jani P-KMK Husaberg 1:19:46,18 NP
3 Halonen Mikko P-BMK KTM 1:20:50,99 NP
4 Kuisma Antti PSM KTM 1:20:52,45
5 Niemi Toni P-KMK Suzuki 1:22:02,93
6 Kärkkäinen Sami RCK KTM 1:23:06,42
7 Haapasalmi Timo E-PMMK KTM 1:24:17,35
8 Kaukonen Arttu J-SMK KTM 1:27:01,18
9 Partanen Teemu J-SMK Suzuki 1:29:24,25
10 Turtiainen Pauli PSM KTM 1:29:45,27
Luokka V40
1 Enjala Sasu KeMS MH 1:19:00,85
2 Tikkanen Karri TuMK KTM 1:21:05,28
Lindqvist Jan VMK Husaberg Kesk
Luokka V50
1 Korkia-aho Raimo E-PMMK KTM 59:49,56
2 Sointula Pekka RiMPKK KTM 1:02:27,29
3 Järvinen Seppo J-SMK KTM 1:02:53,85
Luokka: C125
1 Sulkakoski Juha HMK Yamaha 1:01:26,45
2 Tuomi Timi HyMK KTM 1:05:04,25
3 Vesterinen Esmeralda NMK KTM 1:08:42,71
Salonen Juha MENS KTM Kesk
Heinonen Teuvo KMK KTM Kesk
Luokka: C2504t
1 Laitinen Iiro P-KMK KTM 53:32,99 ->B
2 Mutikainen Eemi SMK Suzuki 1:01:19,63
3 Åberg Jari EMK Kawasaki 1:02:10,14
4 Ljunglin Charlotte NMK Suzuki 1:04:38,13
Mäki Timo FMS Honda Kesk
Heikkilä Kari VMK KTM
Fredriksson Marcus SiMK Yamaha Kesk
Pehkonen Juha-Pekka Kitee-MC Honda Kesk
Keltanen Niko IMK KTM Hylk
Luokka: C-avoin
1 Turunen Jussi Kitee-MC Beta 1:00:08,38 NP
2 Määttä Lassi MäntsMK KTM 1:01:19,08
3 Mikkonen Hannu KarMK KTM 1:01:27,79
4 Tanskanen Jukka SsMK KTM 1:01:28,27
5 Heikkilä Toni SsMK KTM 1:02:02,26
6 Piiroinen Juha HyKoKe Husaberg 1:02:22,06
7 Pajari Kari VMK KTM 1:03:07,05
8 Heliniemi Mika MoMK KTM 1:03:11,05
9 Alén Mika KaMoKe KTM 1:04:03,69
10 Kotkavalkama Arto TeMK Gas Gas 1:05:51,81
Last changed: May 31 2010 at 09:47
Back