marko

Marko Tarkkala 

Marko Tarkkalan enduroammattilaisen ura sai ensisykäyksensä jo Markon ollessa neljän vanhan. Silloin Marko sai ensimmäisen mini-pyöränsä. Marko seurasi lajivalinnassaan isoveljeään Petriä joka harrasti motocrossia.

Teinivuosiin asti moottoriurheilun rinnalla pysyivät vahvasti myös hiihto ja jääkiekko. Lopulta Markon oli tehtävä valinta moottoripyörien ja jääkiekon välillä. Moottoriurheilu vei pidemmän korren, jääkiekon jäädessä harrastukseksi.  


Ensimmäisen kilpailunsa Marko ajoi 12-vuotiaana. Vaikka motocross oli pitkään Markon päälajina, myös enduro kiinnosti. Talvella 1999 Marko ajoi muutaman endurokisan kokeilumielessä.

Loukkaannuttuaan motocrossissa kaudella 2000, Marko päätti satsata loppukauden enduroon. Endurossa tulosta alkoi heti syntyä, muun muassa Päjänteen ympäriajosta heltisi heti neljäs sija ja 13. sija yleiskilpailussa. Ensimäinen endurokausi toi mukanaan SM-pronssia.

Lopullinen päätös enduroon siirtymisestä

syntyi kerhojoukkueiden Six-voiton jälkeen. Marko voitti yhdessä Petri Pohjamon ja Tuomas Ahosen kanssa ylivoimaisesti kerhojoukkuemestaruuden Markon ollessa lopulta piikkiluokan yleiskilpailun kymmenes.

Myöhemmin Marko on saanut juhlia useasti mm. Suomen mestaruuksia sekä hopeisia että pronssisia MM-mitaleita. Markon uran selkeä tavoite on henkilökohtaisen maailmanmestaruuden saavuttaminen. 

 

info

  • Ensimmäinen kilpailu
    1994
  • Kotipaikka
    Loppi
  • Harrastukset
    jääkiekko ja kaikenlainen urheilu
  • Syntymäaika
    16.6.1982
  • Nimi
    Marko Tarkkala

Saavutukset

    2008
    Enduron SM-sarja: Suomen Mestari 1st Finnish Champ.
  • 2008
    Seurajoukkueiden Suomen Mestaruus: Riihimäen Kahvakopla.
  • 2008
    Enduron MM-sarja: 2. KTM E3 2nd WEC E3
  • 2007
    2. Enduron MM-sarja KTM E3 2nd WEC E3
  • 2007
    Enduron SM-sarja: Suomen Mestari 1st Finnish Champ.
  • 2006
    3. Enduron MM-sarja KTM E3 3rd WEC E3
  • 2005
    Maailmanmestari joukkuekilpailu nuoret 1st ISDE Junior
  • 2005
    2. Enduron MM-sarja KTM E3 2nd WEC E3
  • 2004
    6. Enduron MM-sarja KTM E3 6th WEC E3
  • 2003
    3. Enduron MM-sarja Husaberg 400 3rd World Champ. 400
  • 2002
    3. Enduron MM-sarjassa Husaberg 400 3rd World Champ. 400
  • 2001
    7. Enduron MM-sarjassa 250 7th World Champ. 250 2st.
  • 2000
    Enduron SM-sarja 3. 3rd Finnish Champ.
  •  
  •