Enduron MM-sarja päätökseen Ranskan Mendessä

Posted 29 Syy 2011 in Ei kategoriaa

Mende on tuttu useimmille kilpailijoista, sillä siellä ajettiin MM-tasolla viimeksi vuonna 2008. Endurotesti ja extremetesti ovat pääosin samoja kuin kolme vuotta sitten, mutta crossitesti on uusi tuttavuus.Marko Tarkkalalla on lämpimät muistot Mendestä: – Viimeksi kun kilpailimme täällä, voitin lauantaina ja sunnuntaina olin toinen, eli ihan positiivin odotuksin starttaan. Pätkät ovat mielestäni hyviä ja ihme kyllä säätkin suosivat, täällä on sortsikelit.

Päätöskilpailusta on odotettavissa suurehkoja eroja, sillä sekä enduro- että crossitesti ovat varsin pitkiä, arviolta yli kymmenen minuutin erikoiskokeita. Monipuolinen endurotesti sisältää kivikkoista ojanpohjaa, metsäautotietä ja viimeksi siirtymänä ajetun haastavan ylämäen. Crossitesti on kivinen nurmirinne, jossa haastetta luo useat väärinpäin kallistuvat kurvit, sekä pölyisen liukas maaperä. Supercross-tyyppinen extremetesti sisältää muutaman kivikkosuoran, renkaiden ylityksen ja tukkeja, mutta on muutoin varsin nopea erikoiskoe. Extremetestin lisäksi myös Supertest ajetaan aivan kaupungin keskustassa.

Supertestiä ennen areenalla nähdään entisiä mestareita leikkimielisessä kilpailussa, mukana on myös Tarkkalan mekaanikko Petteri Silvan: – Alain (Blanchard, promoottori) kutsui minut ex-mestarien kilpailuun. Saatan osallistuakin, mikäli saan jostain pyörän. Ihan niin innostunut en kutsusta ollut, että olisin omaa pyörää tänne lennättänyt, jämsäläinen velmuilee.

Supertest alkaa perjantaina Suomen aikaan klo 17.00.

Posted by markotarkk