Suomen MM-joukkueella yhdeksän minuutin kaula

Posted 09 Elo 2011 in Ei kategoriaa

Suomen trophyjoukkue johtaa enduron joukkuemaailmanmestaruuskilpailuja kahden päivän jälkeen peräti yhdeksän minuutin erolla ennen toisena tulevaa Espanjaa . Kolmantena olevaan USA:n joukkueeseen eroa on tullut jo lähes kaksikymmentä minuuttia. Rakas vihollinen Ruotsi on 26 minuutin päässä Suomesta.

Toisen kilpailupäivän takuumiehiä olivat E1 luokassa taituroivat Eero Remes ja Juha Salminen, sekä ison luokan ylivoimaisesti voittanut Marko Tarkkala. Yleiskilpailussa marssijärjestys on tiukasti sinivalkoinen; 1. Remes, 2. Salminen, 3. Tarkkala sekä 8. Seistola, 15. Mattila ja 18. Salonen.

Marko Tarkkala oli varsin tyytyväisen oloinen mies maaliin päästyään: – Mahtava ajaa Suomessa kilpaa! Täällä on todella paljon yleisöä ja liput liehuu ja kannustus on kova. Onneksemme olemme pystyneet vastaamaan saamaamme tukeen hyvillä tuloksilla. Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen omaan päiväsuoritukseeni, luokkavoitto ja yleiskilpailun sijoitus tyydyttävät. Loppuun asti on jaksettava puristaa, vielä on neljä pitkää päivää jäljellä, Tarkkala muistuttaa.

Toisen kilpailupäivään startattaessa viiden sadan kuljettajan määrä oli jo pienentynyt sitten ensimmäisen päivän. Fyysisesti rankka kilpailu kävi erityisesti monelle harrastajakuljettajalle liian rankaksi, ammattilaiset eivät vielä kärsineet väsymyksestä: – Sixi on kuuden päivän kestonsa vuoksi aina rankka rykäys kuskille kuin kuskille, mutta päivä Sixillä on kuitenkin helpompi kuin normaalit kilpailupäivämme henkilökohtaisessa MM-sarjassa, Tarkkala vertailee.

Kolmas kilpailupäivä tulee olemaan hieman kahta edellistä lyhyempi, erikoiskokeita ajetaan yhteensä kuusi ja kärkikuljettajat ovat maalissa jo iltapäivä kahden aikaan. Ensimmäiset kuljettajat starttaa tututusti kello 8.00.

 

Tulokset 2/6 päivän jälkeen:

Miehet trophy:

1. Suomi

2. Espanja +9.00,39

3. Australia +19.38,65

 

Posted by markotarkk