Turkkilaiskuljettajilla kova viikonloppu
Perjantaina helpoimmalla taisi päästä E2-luokassa ajanut, ennen ensimmäistäkään erikoiskoetta keskeyttänyt kotarikuski Sakir Senkalayci. Sakirin kohtaloksi koitui kalliorinne ensimmäisellä siirtymällä, jota mies pyöri yhdessä pyöränsä kanssa. Valitettavasti varsinaiset erikoiskokeet jäivät Sakirilta väliin perjantaina.
Pikkuluokassa kilpailuun osallistui kaksi urheaa paikalliskuljettajaa Tuna ja Ozgul, joista molempien osaksi tuli keskeytys ennen kilpailun puoltaväliä. Jo aiemmin mainitun Sakirin lisäksi E2-luokassa ajoi Turkin hallitseva enduromestari Firat Sahin. Firat sijoittui luokassaan hienosti kolmanneksitoista ajaen tasaisesti luokkasijoituksen 13. jokaiselle erikoiskokeelle. Selvyyden vuoksi kerrottakoon, että 2-luokassa maaliin selvisi kolmetoista kuljettajaa.. Sahin hävisi luokan voittaneelle Cristobal Guerrerolle vaivaiset 38 minuuttia ja 32 sekuntia ja kahdennentoista sijan 34 minuutilla.
Isossa E3-luokassa paikallisia osanottajia oli kaksi, joista Kuscu Kunter keskeytti kahden testin jälkeen, Serkan Ozdemirin selviytyessä luokkansa viimeisenä maaliin kaksikymmentä minuuttia kärjen perässä.

